ZETAN JA TUIJAN PÄIVÄKIRJASTA 4

RATSASTUSHARJOITUKSIA

Syksy 1991 sujui ratsun töitä opetellessa. Käytin pieniä lapsiani harjoitusratsastajina, eikä onnettomuuksia onneksi sattunut. Yhden kerran Zeta pukitti Mintun alas tarhaan talutusmatkalla. Yleensä pienten ratsastajien selkäänmeno valmisteltiin ja suunniteltiin etukäteen, jolloin hevonenkin oli kunnolla. Alassuistumisen jälkeen äiti ymmärsi olla tottelematta joka tilanteessa ratsastamaan kärttävää 5 -vuotiasta kakaraansa. Ajelimme myös kärreillä niin kauan kun tarkenimme. Useimmiten meno oli reipasta, ja vielä reippaampaa kotiinpäin. Zetan reippaus ei kuitenkaan koskaan ollut liiallista, vanhemmiten menohalut laimenivat suorastaan laiskuudeksi.

Kävin syyskuun lopussa westernkurssilla kuunteluoppilaana, ja muita ratsastajia katsellessani omat ratsastushalut kasvoivat niin suuriksi, että Zeta ylennettiin ratsuksi. Ensin pönkäsin hevoseni selkään karsinassa. Jutun järkevyydestä en tiedä, mutta hetken mielijohteesta sinne oli mentävä. Zeta oli ihan rauhallinen. Kaverini Katriina hoiti toista tammaamme Zahebaa, ja Zaheban ratsukoulutus oli hänen hommaansa. Zahebakin hyväksyi ihmisen selkäänsä ongelmitta ja teimme yhdessä pieniä kävelylenkkejä. Muistan kerran kun ratsastimme kokemattomilla hevosillamme ne antoivat vetoapua vanhemmalle tallikaverilleen, jota pelotti mennä lätäkön yli. Meidän lätäköistä läpi porskuttamaan tottuneet tammamme eivät vettä pelänneet.

Mahavaivat pilasivat muuten mukavan syksyn, ja annoin Zetalle eläinlääkärin määräyksestä homeita vatsasta vähentävää lääkettäkin. Tukena käytin hyväkolisen hevosen paskaa, ja Zetahan söi sitä ihan mielellään. Yleensä koliongelmaiset syövät lantaa, varsinkin jos sen tarjoaa melassin ja sokerin kera. Zeta on aina ollut kova pukittelemaan liikkeelle lähdettäessä. Tämä johtuu kuulemma siitä, että sen suolisto alkaa toimia paremmin liikunnan ansiosta, ja vatsan väännökset pistävät pukittelemaan. Uskon tähän teoriaan siitäkin syystä, että Zeta ei yritä tiputtaa ratsastajaa selästään, ja sen pukitukset ovat aina ratsastuksen alussa. Nuoren hevoseni juoksuttaminen ennen kärryajoa, tai ratsastusta oli tämänkin takia suotavaa.

Juoksutuksesta osoittautui olevan muutakin hyötyä, ja aika yllättävässä tilanteessa: Huusin tarhasta karanneille hevosille tutulla komentoäänellä seeiis, ja ihme tapahtui; Zeta pysähtyi ja sain sen kiinni. Toinen karkulainen seurasi kiltisti perässä, kun ei yksin ollut kiva juosta. Seis on muutenkin Zetan mielikomento, se noudattaa sitä jopa täydestä laukasta, ja tällöinkin pysähdys on kuin päin seinää. Selässä ollessa saa todella pitää varansa ettei lennä kaulan yli maahan. Vuoden vaihteen jälkeen jätin mahaansa kasvattavan tammani ratsastukset pois ja ajelin vain kärryillä. Vielä toukokuussa 1992 Zeta sopi juuri ja juuri aisojen väliin ja tallitytöt pääsivät ajelulle.

Kesäkuun 29. päivä teimme heinätöitä puoleen yöhön asti. Päätin pellolta päästyäni vielä vilkaista hevosia, ja huomasin heti etteivät hommat loppuneetkaan heinätöihin. Zetan varsominen oli alkanut! Kaikki sujui hyvin, viisitoista minuuttia yli 12 varsa oli jo syntynyt ja totesin sen oriksi. Reipas varsa oli pystyssä jo 12.40 ja imi ensimmäiset maitokulaukset melkein heti. Ensikertaa äidiksi tullut tammani tiesi heti miten piti olla, että varsa pääsi nisille, ja kyllä se imikin. Syöminen teki tehtävänsä ja kello yhden paikkeilla varsalta tuli varsapiki. Jälkeisiä odottelin puoleen kolmeen asti, ja sitten vasta uskalsin mennä nukkumaan. Väsymys oli kyllä häipynyt innostuksen tieltä, ja heinäväkikin pääsi ihastelemaan vastasyntynyttä ihmettä. Varsa oli mielestäni erittäin kaunis. Jalat olivat pitkät kuin hämähäkillä, mutta päästä näki heti, että se on arabi. Väriltään oripoika oli punarautias, enkä löytänyt siitä muita merkkejä kuin pienen tähden otsalta. Varsan isähän oli Ramses, joten isän ja emän nimiä mukaillen ristin varsani Ramziksi. Zeta ja Ramzi saivat nyt olla ihan rauhassa laitumella Zaheba ja Zaheban varsa Agassi seuranaan.

PUUHASTELUA VARSATAMMAN KANSSA

Lyhyen kaksi kuukautta kestäneen täydellisen äitiysloman jälkeen aloin taas vaivata tammaani töillä. Ensimmäisellä kerralla varsa oli mukana vapaana, mutta pian jätin sen yksin karsinaan vähitellen äidin poissaoloaikoja pidentäen. Zeta ei koskaan huutanut varsansa perään, jos se jätettiin talliin, mutta jos varsa jäi laitumelle niin silloin se ei ilmeisesti ollut Zetan mielestä turvassa ja äidin piti vähän huudella. Tein ajo- ja ratsastuslenkkejä vuorotellen. Ajelut sujuivat hienosti, sehän oli vanha, jo osattu taito, mutta ratsastuksessa tuli usein erimielisyyksiä askellajista. Laukannosto oikealle ei aina onnistunut. Tämä todennäköisesti johtui siitä, että ratsastaja ei osannut asettaa painoaan oikein ja hevonen ei ymmärtänyt mitä siltä vaadittiin. Olin kuitenkin viemässä Zetaa Hippoksen kantakirjaukseen ja laukannostoja oli harjoiteltava. Jos olisin ollut viisas, olisin käyttänyt ammattilaista opettajana, koska oma ratsastustaitoni ei ole kovin ihmeellinen. Halusin kuitenkin itse touhuta hevoseni kanssa ja kun mitään suuria ongelmia ei tullut pärjäsimme kahdestaan ihan hyvin. Runsaasta liikunnasta oli kuitenkin se seuraus, että kaviot kuluivat. Maasto oli niin kovaa, että tammalleni oli laitettava etukengät. Uskalsin tehdä tämän, koska tiesin, että Zeta oli hyvin tarkka karsinassa, eikä koskaan ollut tallannut makaavan varsansa päälle.

Nyt jo melkein kuusivuotias tyttäreni Minttu oli myös innokas ratsastaja. Zeta on ihmislapsia kohtaan yhtä huomaavainen kuin varsoilleenkin, eli se on hyvin tarkka karsinassa, ettei vain ruhjo pieniä. Useimmiten, jos karsina on täynnä lapsia Zeta ei jalkojaan nosta, saati liikahda, vaikka meteli ja touhu on välillä melkoista. Minttu oli myös kova treenamaan Zetan näyttelyseisomista. Zeta siirsi Mintun käskystä jalat hienosti ja venyttikin raippakättä kohti oikeaoppisesti. Venytys vain oli kuusivuotiaan esittäjän ylösnostettujen käsien korkeudella, eli todellisuudessa hyvin matalalla. Minttu oli oikea tarmopesä ja kiltti arabitamma näytti tottelemisellaan kaikille, ettei hevosia hallita voimalla vaan tahdolla.

Kantakirjaukseen menomme jäi pelkäksi hyväksi aikeeksi. Ramzi oli niin nuori, ettei sitä olisi voinut jättää koko päiväksi kotiin ja olimme suunnitelleetkin matkustusta molempien kanssa. Olin ilmoittanut Zetan Savijärvelle lokakuun kantakirjaustilaisuuteen. Kantakirjauspäivän aamuna oli satanut lunta ja meidän olisi pitänyt lähteä aikaisin aamulla matkaan, että olisimme ehtineet ajoissa perille. Meidän koko kuljetuskalustossamme oli kesärenkaat ja en uskaltanut lähteä kuljettamaan minulle arvokasta lastia siinä tilanteessa. Yritin kovasti soittaa Hippoksen toimistoon, että emme pääse tilaisuuteen, mutta ei siellä kukaan vastannut, kun kaikki olivat Savijärvellä. Lumi suli kyllä nopeasti, kun aurinko lämmitti, mutta liian myöhään meidän perille ehtimistämme ajatellen. Niin Zeta jäi sitten kotiin ja oli varmasti tyytyväinen tilanteeseen.

Kunnollinenkin talvi tuli ja Zetalle laitettiin hokkikengät. Tällöin varsa asui jo omassa karsinassaan, vaikka se päivällä pääsikin vielä tissille. Zetaa ei ollut astutettu uudelleen, joten ei ollut mitään syytä vierottaa varsaa kokonaan. Zetalla riitti maitoa ja se oli hyvässä kunnossa imetyksestä ja liikunnasta huolimatta. Tamman energian tarve jo pelkän imetyksen aikana on melkoinen ja liikunta tuo siihen myös oman lisänsä, mutta olin onnistunut syöttämään Zetan oikein, eikä se laihtunut.