ZETAN JA TUIJAN PÄIVÄKIRJASTA 3

VUODEN 1990 NÄYTTELYT

Sahy järjesti vuonna 1990 kaksi näyttelyä. Pieni kahden tuomarin näyttely pidettiin meillä Metsäkylässä ja suurempi virallinen kolmen tuomarin näyttely oli Finn Horse tapahtuman yhteydessä Vermossa. Olimme tietenkin menossa molempiin näyttelyihin. Sinä vuonna intoa tuntui riittävän myös muillakin, sillä Metsäkylän näyttelyyn ilmoittautui 31 ja Vermoon 71 hevosta.

Olin treenannut venytyksiä vähän liikaakin ja Metsäkylän näyttelykehässä hevoseni kurkotteli kaulaansa yläilmoihin kuin kirahvi ja näytti typerältä. Saimme mielestäni tosi surkeat pisteet: 68.50 ja päätin, että minä teen sitten hevosellani sitä mikä sujuu, eli keskityimme koko kesän ajeluun ja unohdimme näyttelytreenauksen kokonaan. Kerran ajoimme keskelle laitumelta lypsylle menevää lehmälaumaa. Zeta ei pelännyt lehmiä yhtään, mutta lehmät sinkoilivat metsään, ja lauman kaitsijalla oli tosi hoppu niiden paimentamisessa. Me käännyimme kärryillä kiltisti ympäri ja lehmät uskalsivat jatkaa matkaa navettaansa kohti.

Elokuinen Vermoon lähtö ei sujunut ollenkaan suunnitellusti. Yllättäen Zeta ei suostunutkaan menemään koppiin. Se peruutti vauhdikkasti lastaussillalta alas ja veti kaviollaan lastaussillan listan irti. Irronneesta listasta se sai hyvän syyn riistäytyä irti ja juosta kopotilaukkaa pihanurmikolle. Kiinniottamisessa ja yleisessä hämmingissä meni sen verran aikaa, että näyttelypaikalle tuli kiire. Olimme nimittäin tuudittautuneet siihen uskoon, että hevoset menevät koppiin kiltisti, niinkuin ennenkin olivat menneet. Onneksi toinen tammamme Zaheba älysi olla pullikoimatta, ja meni Zetan jälkeen kiltisti traileriin. Menomatkalla saivat kaakit kyytiä!

Meillä ei ollut karsinapaikkoja varattuna ja jouduimme pitelemään hevosia koko ajan käsissämme verryttelyalueella. Näyttely oli siis suuren Finn Horse tapahtuman yhtedessä ja yleisöä riitti. Zeta oli mielellään pikkutyttöjen ihailtavana, eikä voinut liikkua, jos joku tähtäsi sitä kameralla. Zeta varmaan häikäistyi tyttöjen ihailuista niin, että näytti kehässä kaikki parhaat puolensa. Tuomarit kehuivat erityisesti sen liikkeitä. Minua syytettiin hevosen amerikkalaistyylisestä esittämisestä, mutta puolustuksekseni sanoin, etten minä tehnyt muuta kuin pysäytin hevosen, ja se itse esiintyi kuten halusi. Tuomarit olivat päättäneet pitää tosi tiukkaa linjaa, sillä Zeta sai luokkavoiton pisteillä 75.17. Ne olivat näyttelyn neljänneksi parhaat pisteet, vain orit Al Jadhu, Falcon ja Pomar saivat enemmän. Onneni oli täydellinen, sillä luokan muut tammat olivat lähes kaikki 70 pisteen tuntumassa, ja Zaheballa oli puoli pistettä enemmän kuin seuraavalla, joten saimme tammoillemme kaksoisvoiton. Olin niin tyytyväinen luokkavoittoon, että en osannut vaatia hevoseltani mitään championkisassa ja hävisimme Ruotsista tulleelle 1 -vuotiaalle Exanadulle, joka oli saanut myös melkein hopeapisteet, 74.50. Takaisin kotiin ajelimme hyvin varovaisesti, etteivät kullanmurut vaan heilahtelisi kopissa.

VALOKUVAMALLI ZETA

Olen aina ollut ahkera valokuvaaja ja Zeta osoittautui oivalliseksi malliksi. Se nimittäin osaa poseerata kameralle. Joistakin hevosista on todella vaikea ottaa hyviä valokuvia, koska ne tuntuvat inhoavan koko puuhaa, ja esittävät kameran edessä vain luimu- tai lurppakorvia ja nyrpeää ilmettä. Kun Zeta näkee kameran, se keikistelee ja nostaa ainakin korvat pystyyn. Valokuvailin sitä paljon, ja se sai kauniin päänsä kanssa olla riimumallinani monissa kuvissa.

Jatkoin kärryajeluitani hyvällä menestyksellä koko syksyn ja taas keväällä, kun lumet olivat sulaneet. Minulla ei ole rekeä, enkä ole sellaista suuremmin kaivannutkaan, sillä olen hyvin palelevainen kylmällä, enkä tarkene istua kyydissä pakkasella. Kolmevuotiaan varsani talviliikuntaa olivat satunnaiset juoksutukset ja taluttelut, sekä pienet ratsastusharjoitukset. Ratsastukseni olivat yleensä seuraavanlaisia: Hain kypärän tallista ja hyppäsin tuolin avulla hevosen paljaaseen selkään hetken mielijohteesta. Housut likaantuivat, mutta se ei haitannut, kun riemu ratsastuksesta oli niin suuri.

HIPPOKSEN NÄYTTELY

Olin ilmoittanut Zetan ja toisen arabitammamme Zaheban Harjun maatalousoppilaitoksen järjestämään Hippoksen näyttelyyn 14.5.91. Edellisenä päivänä hevoset pestiin ja puunattiin, sojottavat korvakarvat leikattiin ja hevosia harjattiin kovasti. Zeta oli muutamaa päivää aiemmin saanut tarhassa oikeaan kainaloonsa 5 cm:n pituisen haavan, ja mietin pitkään vienkö sitä ollenkaan näyttelyyn. Lähdimme kuitenkin molemmat hevoset mukana ja menimme näyttelypaikalla ensin eläinlääkärin tarkastukseen. Eläinlääkäri katsoi haavaa, käski juoksuttaa vähän ja totesi ravia katseltuaan, että hieman epäpuhdastahan se on. Menimme kuitenkin kehään ajallamme, kerroin haavasta ja pyysin tuomareita arvostelemaan vain rakenteen. Se ei ollut mahdollista ja kiersimme sitten ravissa kolmion. Onnistuin taas kehän pitkällä sivulla jäämään liikaa jälkeen, ja hevoseni rankaisi minua tästä heti potkaisemalla reiteen. Minun vastaiskuni oli pari nopeaa ja terävää kiskaisua arabiriimun ketjusta, ja olin suunnattoman raivoissani Zetalle. Zeta huomasi kiukustumiseni, ja totteli sen jälkeen kaikki komentoni niskoittelematta.

Näyttelyssä oli mukana myös kolmas arabitamma, Lantan Päivin Dafne. Zetan pisteet olivat tyyppi 7, pää, kaula ja runko 7, jalat 6, käynti 7 ja ravi 7 = 34. En enää muista keitä tuomareina oli, mutta he antoivat kaikille kolmelle arabitammalle III palkinnon 34 pisteellä. Muistan varsinkin Päivin olleen hyvin pettynyt pisteisiin. Dafnehan on nykyään Hippoksen kantakirjassa I palkinnolla. Minä olin eniten pettynyt rakkaan hevoseni käytökseen, sillä taluttajan potkaiseminen yleisön edessä näyttelykehässä on mielestäni hyvin noloa. Tämä ikävä pomottelutapa Zetalla on vieläkin, sille on taluttaessa näytettävä, että sen paikka on ihmisen takana, ja ihminen on laumanjohtaja, joka kulkee edellä.

KIIMOJEN TARKKAILUA

En ollut suunnitellut astuttaa nuorta tammaani vielä kolmevuotiaana, mutta mieleni muuttui, kun Turtiaisen Ursula toi talliinsa Heinlahteen, 20 km:n päähän meiltä, egyptiläissukuisen arabiori Ramseksen. Ramses olisi Suomessa vain tämän kauden, ja jos halusin siitä varsan oli Zeta astutettava tänä vuonna.

Keskiviikkona 22.5.91 Zeta näytti tallin ruunapojille kovasti kiimaa ja veimmekin sen heti orin viereen heiniä syömään. Alkukesän kiima kehittyi hitaasti ja Zeta oli astuttamiskunnossa vasta 30. päivä. Astutuksen jälkeen haimme Zetan kotilaitumelle. Zaheban sulhoksi oli valittu Ursulan Grimaldi, ja sitä käytettiin myös astutettavana Heinlahdessa. Kuljetimme tammoja vuorotellen sinne ja tänne, eiväthän ne tietenkään voineet olla yhtäaikaa kiimassa. Treenasimme Kouvolassa olevaa näyttelyä varten astutusten välissä, ja minä hermoilin, etteivätkö ne mokomat nyt jääkään kantaviksi.

Heinäkuun lopussa ollut näyttely meni jo rutiinilla. Zeta ei liikkunut mitenkään erinomaisesti; tuomari Benny Freme kehui Zetan etuosaa ja kaulaa, mutta moitti ylälinjaa. Pisteitä tuli 73.50. Veimme molemmat tammat suoraan näyttelystä Heinlahteen. Omaa kiimaa ei vain kuulunut, ja Zeta sai kiimapiikin 5.8.91. Piikki teki tehtävänsä, ja nuori tamma oli ilmeisesti kesän aikana kypsynyt riittävästi. Kiima oli kunnollinen ja Zeta astutettiin kolme kertaa. Elokuun lopussa eläinlääkäri totesi sen tiineeksi. Olin riemuissani! Zahebakin kehitti raivoisan loppukirin: Se tuli itsestään kiimaan, vietiin astutettavaksi, ja sopivan ajan kuluttua voitiin todeta kantavaksi. Nyt sitten odottelimme kahta varsaa tyytyväisinä.