ZETAN JA TUIJAN PÄIVÄKIRJASTA 1

Nimeni on Tuija Sipilä ja olen arabihevosten suuri ihailija. Minulla itselläni oli arabitamma Zeta Bint Zahri monta vuotta ilonani. Olen pitänyt yhteisistä puuhistamme päiväkirjaa ja nyt muistiinpanoihini tukeutuen, olen kirjoittanut juttuja elämästämme. Arabihevosinnostukseni alkoi seuraavasti:

Osittain arabisukuinen tammani Nora ei suostunut jäämään kantavaksi, joten aloin suunnitella täysveriarabivarsan ostamista 1988. Arabiristeytysvarsaa olin jo yrittänyt hankkia, sillä Noraa oli astutettu kahtena kesänä Turtiaisen Ursulan Darfaksella, ja sen jälkeen vielä yksi kesä Eldoradolla ilman tulosta. Olin aina pitänyt siron Norani arabipiirteistä, ja kun vielä yhdellä astutusreissulla näin Lantan Päivin ihastuttavan lempeäluonteisen arabitamma Fioranzan, oli päätökseni tehty.

Olin valinnut rautiaan tammavarsan videon perusteella Ursulan myyntiluettelosta. Ursula oli käynyt Ruotsissa videoimassa myytäviä hevosia ja minulle tällainen järjestely sopi hyvin, sillä odotin toista lastani, ja en ollut ihastunut edes ajatukseen matkustamisesta. Ensin tosin olin ostanut kimotamma Shasschan, mutta se oli minulle väärän värinen ja halusin ruskean. Puhtaan valkoiset hevoset ovat kyllä kauniita, mutta minunlaisellani laiskalla hevosenpesijällä on oltava tumma hevonen.

ZETA VIDEOLTA OMAKSI

Zeta oli erittäin kaunis pikkuvarsa, se keimaili videolla esittäen upeaa pomppuravia ja jäi lähtemättömästi mieleeni. Minun oli saatava se! Ensimmäinen Zetan Suomeen tuontiyritys meni mönkään, koska eläinlääkäri oli laittanut Zetan tallilaiset flunssan takia matkustuskieltoon. Minä vartuin Suomessa hevosta sekä vauvaani, ja vauvahan sieltä sitten ensin tuli, vaikka alunperin odottelimme toisin päin. Saatiinhan se 10 kuukautta vanha hevosvauvakin Suomeen, ja havaitsimme saaneemme aikamoisen kiukkupakkauksen.

Hevoskokemukseni erilaisista hevosista oli tuolloin aika olematon, olin tottunut tasaiseen vanhaan Noraani, ja hätäilevä ja potkiva varsani aluksi pelotti minua. Alkuaikoina Zeta hermostutti lisäksi karkailemalla tarhoista, se näet mahtui pienenä hyvin sähkölankojen välistä karkuun. Zeta antoi kuitenkin aina heti kiinni ja tämä miellyttävä piirre siinä on vieläkin, se tulee aina luokse, vaikka olisin juuri äskettäin laskenut sen vapaaksi.

Zetan ensimmäinen kesä sujui laitumella laumassa. Se kasvoi kovasti, ja sen takia se olikin aika laiheliini näyttelyä ajatellen. Tietenkin Zeta oli vietävä arabihevosnäyttelyyn olinhan minä uusi ja innokas arabihevosenomistaja ja minua ei pidellyt mikään. Olimme esittelykurssilla opetelleet näyttelyseisotuksia, jotka tuntuivat aivan mahdottomilta asiolta. Päätinkin keskittyä liikkeisiin ja teimme pitkiä retkiä metsissä. Juokseminen oli vähän ongelmallista, kun olen enemmän kestävyys- kuin nopeusjuoksijoita, ja pomoilemaan pyrkivä varsani rankaisi minua potkaisemalla heti, kun jäin sopivasti jälkeen. Potkut eivät olleet kovia, mutta kuitenkin riittäviä kuvioimaan oikean reiteni kavionmuotoisilla mustelmilla. Meillä ei tuolloin ollut arvojärjestys vielä oikein päin, mutta arabini oli muuten kiltti ja helppo hoidettava, ainoastaan juostessa se halusi pomoilla.

ARABIHEVOSNÄYTTELY 1989

Olin päättänyt pestä Zetan näyttelyä edeltäneenä päivänä. Suunnitelma oli hyvä, mutta Zeta oli asiasta eri mieltä, sillä jo hevosen kasteleminen vesiletkulla osoittautui mahdottomaksi. Hevonen pomppi pystyyn vettä väistellen ja lopulta oli uskottava, että tällä kerralla pestään vain sienellä. Veteen totuttelu otettiin myöhemmin ohjelmaan ja eka kerran katastrofin jälkeen myös letkupesut ovat sujuneet. Kuljetuskoppiin menoa olimme harjoitelleetkin etukäteen, joten näyttelyaamun lastaukset sujuivat hienosti.

Zeta oli näyttelypaikalla tosi rauhallinen, toisin kuin esittäjänsä. Tietenkin tartutin hermostumiseni varsaan, enkä saanut sitä pysymään edes paikallaan. Näyttelykehässä olin niin hermona, etten osannut mennä käyntikolmiotakaan oikein. Ravista tuli laukkaa ja loikkimista, ja olin tosi pettynyt viidenteen sijaan. Kunto oli ainoa seikka, joka ei pettänyt, olimmehan juosseet koko kesän pitkin metsiä. Hyvää kuntoa näyttelykehässä tarvittiinkin, sillä näyttelypaikkana oli Poni-Haka, jonka maneesiin oli juuri edellisellä viikolla ajettu uusi upottava hiekka.